Tulanetin pj Antti Vasara: Postdoc-ohjelma rekrytoi 90 tutkijatohtoria Suomeen
VTT:n toimitusjohtaja Antti Vasara toimii Valtion 11 eri tutkimuslaitosten yhteenliittymän Tulanetin puheenjohtajana vuoden 2025 loppuun saakka.
09.10.2024
Teksti Esko Lukkari
Tutkimuslaitokset ovat aloittaneet Vasaran mukaan postdoc-ohjelman mahdollistamana noin 90 tutkijatohtorin rekrytoinnin niin kotimaasta kuin kansainvälisesti. Hallitus myönsi keväällä 40 miljoonaa euroa tutkimuslaitosten uuteen postdoc-ohjelmaan.
”Suomen on erittäin tärkeää huolehtia huippuosaamisesta, ja houkutella maahan parhaita osaajia myös kansainvälisesti. Tätä osaamista suunnataan vahvasti yritysten kestävien ratkaisujen ja kilpailukyvyn kehittämiseen”, Vasara sanoo VTT:n 2.10 julkaisemassa tiedotteessa.
Neljän prosentin taso tavoitteena
Kotimaisen osaamispohjan vahvistaminen ja kansainvälisen TKI-yhteistyön lisääminen ovat hänen mukaansa keskeisiä tutkimuslaitosten toimenpiteitä lähivuosina. Suomen T&K-menot aiotaan nostaa neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä.
Business Finlandin mukaan tutkimuslaitokset kotiuttivat Horisontti Eurooppa -tutkimusohjelmasta 229 miljoonaa euroa vuosina 2021–2024. Hankkeisiin mukaan pääsy edellyttää vastinrahoitusta, jota hallitus lupaa lisätä.
”EU-hankkeet ovat loistava mahdollisuus yrityksille ja tutkimusorganisaatioille päästä osaksi kansainvälistä kehitystyötä ja kasvattaa tutkimuksen ja kehitystyön määrää. Me kotimaiset tutkimuslaitokset olemme kokeneita hakemaan rahoitusta ja yhdistämään eri toimijoita. Yritysten kannattaa nyt hakeutua aktiivisemmin mukaan”, Vasara kehottaa.
Turvallisuus on päivän sana
Nouseva teema niin Suomessa kuin EU:ssa on kokonaisturvallisuus ja yhteiskunnan resilienssi.
“Tutkimuslaitoksilla on monia tärkeitä rooleja kokonaisturvallisuuden ylläpidossa ja kehittämisessä. Teemaan liittyy myös paljon tutkimuksen ja uusien ratkaisujen tarvetta. Tässä on etua siitä, että tutkimuslaitokset kykenevät tarttumaan nopeasti yhteiskunnan ja elinkeinoelämän tarpeisiin”, Vasara sanoo.