
Toimitusjohtaja Tero Kallio: Autoteollisuus on EU:n kohtalonala
Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtajan Tero Kallion mukaan EU tarvitsee yhteisen sähköautojen hankintatuen, jotta valmistajille asetettu päästötavoite on realistista saavuttaa.
19.03.2025
Teksti Esko Lukkari kuvat Maksym Kaharlytskyi
Kallio esitti näkemyksensä viime lauantaina TALK Helsingin ”Autoteollisuus globaalin kauppapolitiikan pelinappulana” -keskustelussa, joka on osa AUTO 25 & Mobilityn ohjelmaa.
Keskusteluun osallistuivat Tero Kallio, ACEAn operatiivinen johtaja Marc Greven ja europarlamentaarikko Katri Kulmuni.
Autotuojat ja -teollisuus tiedotti asiasta 15.3.
”Sähköautojen akustot nostavat niiden myyntihinnan selvästi polttomoottoriautoja kalliimmiksi. Autoteollisuus on vastannut EU-lainsäätäjän huutoon sähköistymisestä, mutta lainsäätäjä itse ei ole ajoissa huolehtinut siitä, että Eurooppaan syntyy riittävää omavaraisuutta akku- ja puolijohdeteollisuuteen. Eurooppalainen kuluttaja ei ole valmis hankkimaan sähköautoja vielä siinä mittakaavassa, jossa autonvalmistaja voisi päästötavoitteensa kilpailukykyään vaarantamatta saavuttaa”, sanoo Kallio tiedotteessa.
Autoteollisuus iso teollisuusala
”Autoteollisuus ja autojen vienti kattaa koko EU:n tavaraviennin arvosta noin seitsemän prosenttia. EU:n teollisista työpaikoista hieman alle 10 prosenttia on ajoneuvoteollisuudessa ja sen alihankintaketjuissa. Suoria työpaikkoja ala tarjoaa yli 2,5 miljoonalle eurooppalaiselle ja alihankinta, autokauppa ja liikenneala mukaan luettuina määrä nousee yli 13 miljoonaan”, sanoo Euroopan autoteollisuusjärjestö ACEAn operatiivinen johtaja ACEAn Marc Greven.
EU:n ajoneuvoviennin arvo on vuosittain lähes 200 miljardia euroa. Tämä vastaa Suomen valtion vuosibudjettia 2,5 kertaisesti. EU:hun tuodaan ajoneuvoja 90 miljardilla. EU:n ajoneuvoteollisuuden kauppatase on lähes 110 miljardia euroa ylijäämäinen.
”EU:n säilyminen yhtenä kolmesta suuresta talousalueesta maailmassa nojaa vahvasti autoteollisuuteen ja sen alihankintaketjuihin. Autoteollisuus on maanosamme kohtalonala”, sanoo Kallio.
EU-tason toimenpiteitä
EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin kokoama strategisen dialogin työryhmä on julkistanut 5.3.2025 toimenpidesuositusehdotuksen eurooppalaisen autoteollisuuden kilpailukyvyn takaamiseksi.
”Autoteollisuuden kannalta ehkä tärkein aloite on seuraavalle kolmelle vuodelle sallittava autonvalmistajia koskeva päästöjousto. Valmistajat voivat vuonna 2025 vielä lievästi ylittää vaaditun 93,6 g/km -päästörajan, mutta heidän pitää alittaa kyseinen luku joko vuonna 2026 tai 2027. Jotta tavoitteeseen päästään ja turvataan autoteollisuuden kilpailukyky, on huolehdittava EU:n kotimarkkinan kysynnän vetovoimasta. Vaikka Suomi ei ole suuri autonvalmistajamaa, ovat taloutemme ja vientimme kohtalonkysymykset sidottu vahvasti muun Euroopan kilpailukykyyn,” muistuttaa europarlamentaarikko Katri Kulmuni.