Päämainos
Plugit Finland Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Johan Mild.
09.10. 12:00

Plugit Finland Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Johan Mild.

Plugit valmistautuu kovaan kasvuloikkaan

Uusi toimitusjohtaja Johan Mild aikoo kolminkertaistaa liikevaihdon vuoteen 2028 mennessä.

09.10.2024
Teksti Esko Lukkari

Latausratkaisutoimittaja Plugit Finland Oy tähtää vahvaan kasvuun lähivuosina. Uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Johan Mild.

Yhtiön merkittävän omistajan, ex-toimitusjohtajan ja hallituksen jäseneksi siirtyvän Tommi Saarelan mukaan tavoitteena vuoteen 2028 mennessä on 120 miljoonan euron eli kolminkertainen liikevaihto nykyiseen verrattuna.

Plugit tiedotti nimityksistä 3.10. 

Pääomasijoittaja enemmistöomistaja

Vuoden 2022 alusta Plugitin enemmistöomistajana on ollut globaali infrastruktuurisijoittaja DIF Capital Partners. DIF investoi yhtiöön noin 100 miljoonaa euroa kasvattaakseen sähköisen liikkumisen markkinaa Pohjoismaissa ja Baltiassa,

Mild on aiemmin toiminut Remeo Oy:n toimitusjohtajana. Talousjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä aloitti elokuussa Riikka Ylikoski. Myöhemmin tänä vuonna julkistetaan myös yhtiön uusi teknologiajohtaja.

Tiedotteen mukaan ex-toimitusjohtaja Saarela tukee operatiivista toimintaa ja keskittyy liiketoiminnan rakentamiseen ja verkostoitumiseen. Saarelan tavoitteena on sähköistää pohjoismaiset yritykset, jotka tarvitsevat sähköisen kaluston latausratkaisuja sekä rakentaa datalla ohjattu, älykäs julkinen latausverkosto ammattiliikenteelle.

”Vahvistamme johtoryhmäämme, jotta pystymme toteuttamaan haluamamme liiketoiminnan skaalautumisen”, Saarela sanoo tiedotteessa. 

Mild saa kovan tavoitteen

”Tavoittelemme vuoteen 2028 mennessä 120 miljoonan euron eli kolminkertainen liikevaihto nykyiseen verrattuna. Saavuttaaksemme tämän tarvitsimme yhtiöön ihmisen, joka osaa organisaatioiden transformaatiot, kykenee investoimaan ja tuo toimintaamme struktuuria. Johan Mild on meille mitä parhain toimitusjohtaja tähän tilanteeseen.”

”On suuri kunnia päästä edistämään Plugitin kasvutarinaa ja viedä sitä eteenpäin yhdessä Tommin kanssa”, sanoo Johan Mild.

 ”Tuon Plugitiin osaamistani datalla johtamisesta, mikä tuo toimintaan systemaattisuutta ja suunnitelmallisuutta. Plugitilla on mahtava joukko eri alojen osaajia, ja on tärkeää muistaa, että töitä tehdään aina tiiminä.”

Plugit toimii nyt Suomessa, mutta yhtiön tähtäimessä ovat pohjoismaat, erityisesti Ruotsi, sekä Baltian ja osin Puolan markkinat. Ruotsissa liiketoiminta on jo käynnistynyt ja maaorganisaatiota vahvistetaan.

JAA