Päämainos
Kuvassa OX2:n rakennuttama ja hallinnoima Jouttikallion tuulipuisto.
14.03. 08:31

Kuvassa OX2:n rakennuttama ja hallinnoima Jouttikallion tuulipuisto.

OX2 osti tuulivoimahankkeen Kauhavalta

Pohjoismainen uusiutuvan energian yhtiö OX2 on ostanut Kauhavalla sijaitsevan Salo-Ylikosken tuulivoimahankkeen Tuuliveikot Oy:ltä. Kauppa sisältää hankeoikeudet seitsemän tuulivoimalan rakennuttamisesta.

14.03.2022
Teksti Osto&Logistiikka kuvat Mikko Havusela / OX2

Salo-Ylikosken tuulipuiston yhteenlaskettu kokonaisteho tulee olemaan noin 40 megawattia ja tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus 220 metriä. OX2 aloittaa hankealueella tuulimittaukset ja käynnistää myös rakentamisen suunnittelun tänä keväänä. Rakentaminen käynnistyy vuoden 2023 aikana.

”Kotimaisen energian tuotanto on meille tällä hetkellä tärkeämpää kuin koskaan. Yksi tuulivoiman vahvuuksista on se, että hankkeen rakentaminen kestää keskimäärin vuodesta kahteen. Näin uutta kapasiteettia saadaan tuotantoon varsin nopeasti. Kauhavalla päästään toivottavasti rakentamaan hanketta jo ensi vuonna”, OX2 Suomen maajohtaja Teemu Loikkanen kertoo yhtiön tiedotteessa.

”Aloitimme hankkeen kehittämisen kahdeksan vuotta sitten ja tuntuu hyvältä, että se siirtyy nyt osaavan toteuttajan käsiin ja projekti vihdoin toteutuu”, Tuuliveikkojen toimitusjohtaja Osmo Kokko toteaa.

Hankealue sijaitsee Kauhavan ja Pedersören rajan tuntumassa, noin 30 kilometriä pohjoiseen Kauhavan keskustasta.

”Olemme juuri luovuttaneet valmiit Kröpulnin ja Storbackenin tuulipuistot naapurikunnissa Uudessakaarlepyyssä ja Vöyrillä, joten seutu on meille tuttua. Onkin hienoa päästä toteuttamaan tuulivoimaa nyt myös Kauhavan puolelle”, projektipäällikkö Valtteri Paunonen sanoo.

OX2:lla on tällä hetkellä Suomessa rakenteilla 800 MW:n edestä uutta tuulivoimakapasiteettia ja operoitavana 12 tuulipuistoa. Yksi rakenteilla olevista hankkeista on Suomen suurin tuulivoimahanke Lestijärvelle.

JAA