FREJA testaa paineilmalla toimivaa turvapressua
Suomalaisinnovaatio poistaa rekkojen katolta putoilevan jään ja lisää liikenneturvallisuutta.
16.12.2024
Teksti Esko Lukkari
FREJA Transport & Logistics Oy:n kalustossa testataan tänä talvena paineilmalla toimivaa turvapressua. Tämä suomalaisinnovaatio estää veden ja jään kertymisen ajoneuvon katolle.
Rekkojen ja kuorma-autojen katoille kertyvä lumi ja jää aiheuttavat merkittävän liikenneturvariskin, johon alalla on jo pitkään etsitty ratkaisua.
Innovaatio vähentää talviolosuhteiden riskejä merkittävästi ja helpottaa kuljettajien työtä, kun lunta ja jäätä ei enää tarvitse poistaa katolta käsin.
Freja Finland tiedotti asiasta 10.12.
“Suomessa kuljettajien on perinteisesti täytynyt varata aikaa kattojen puhdistamiseen, mutta turvapressun ansiosta tämä käy vaivattomasti. Se säästää aikaa ja parantaa turvallisuutta”, sanoo tiedotteessa Aku Silvennoinen Ukata Trading Oy:stä.
Paineilmalla täytetty turvatunneli
Perinteisissä pressukattoisissa autoissa katolle kertyvä vesi voi jäätyä suuriksi, jopa satojen kilojen painoisiksi jäälohkareiksi. Jää vaarantaa sekä kuljettajan että muiden tienkäyttäjien turvallisuuden.
Turvapressun avulla lumi ja jää saadaan poistettua katolta ilman, että kuljettajan tarvitsee kiivetä poistamaan sitä käsin.
Tampereella kehitetty turvapressu korvaa perinteisen pressukaton. Se sisältää paineilmalla täytettävän turvatunnelin, joka estää veden kertymisen ja ohjaa sen pois heti syntyessään.
FREJA Transport & Logisticsin ajoneuvoissa koekäytettävä turvapressu on osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi etenkin pitkissä odotuksissa, kuten satamissa ja terminaaleissa, joissa veden ja lumen kertyminen katolle on erityisen suuri riski.
”Turvapressu toimii yhtä hyvin kuin perinteinen pressukatto eikä ajossa huomaa eroa. Katon turvatunneli täyttyy ja tyhjenee muutamassa minuutissa, joten ajansäästö on kuljettajalle tuntuva”, FREJA:lle ajava kuljetusyrittäjä Marko Lemola sanoo.
Turvapressu on Ukatan Trading Oy:n ja tamperelaisen Muotopeite Oy:n yhteistyössä kehittämä ratkaisu. Muotopeite Oy on kokenut pressu- ja kattoratkaisujen valmistaja, joka on palvellut alaa vuodesta 1971 lähtien. FREJA Transport & Logistics aikoo jakaa kokemuksensa sekä kotimaisille että kansainvälisille verkostoilleen.