Päämainos

Fortum ja Vestas sopivat Venäjän tuulipuistoriitansa

ICC:n välimiesmenettely lopetetaan ja Fortum kirjaa ratkaisun loppuvuoden tulokseensa.

21.10.2024
Teksti Esko Lukkari

Fortum ja Vestas ovat sopineet Venäjän tuulipuistohankkeisiin liittyneen riitansa. Riita koski tuulipuistohankkeiden laitetoimituksia, joista Fortum oli suorittanut ennakkomaksuja Vestasille. Kyseisiä hankkeita koskevat sopimukset tehtiin ennen kuin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

Fortum tiedotti ratkaisusta 10.10.

Riita koski neljää Fortumin ja sen venäläisen yhteistyökumppanin tuulipuistoa ja noin 50 tuulivoimalaa, jotka Vestasin olisi pitänyt rakentaa neljälle paikkakunnalle Venäjällä. Fortum maksoi voimaloista ennakkomaksut. 

Vestas jätti pakotteisiin vedoten kesken Fortumin ja tämän venäläisen yhteistyökumppanin ostamat tuulivoimalat Venäjän hyökkäyssodan vuoksi. Pakotteiden vuoksi yhtiö ei saanut esimerkiksi voimaloissa tarvittavia puolijohteita Venäjälle.

Fortum halusi ratkaisua välimiesoikeudesta

Fortum halusi hakea riidalle ratkaisun Tukholman välimiesoikeudesta ja vaati Vestasilta yli 200 miljoonan euron korvauksia laitetoimituksista.

Nyt tehdyssä sopimuksessa osapuolet luopuvat riitaan liittyvistä aiemmista, tämän hetkisistä sekä tulevista vaatimuksista. Sopimuksen taloudellinen vaikutus kirjataan vertailukelpoisuuteen vaikuttaviin eriin Fortumin vuoden 2024 neljännen neljänneksen tuloksessa.

Sopimuksen myötä aikaisemmin aloitettu ICC:n (Kansainvälinen kauppakamari) välimiesmenettely lopetetaan.

JAA