Element Logic perusti tytäryhtiön Suomeen
Norjalaisyhtiö on Euroopan johtava AutoStrore-varastointijärjestelmiä asentava yhtiö.
03.06.2021
Teksti Esko Lukkari
Maailman tämän hetken kysytyimpiä varastoautomaatiojärjestelmiä toimittavan norjalaisen AutoStore-yhtiön järjestelmäasennuksiin erikoistunut norjalaisyhtiö Element Logic on perustanut tytäryhtiön Suomeen.
Suomeen on jo tilattu muutamia AutoStore-järjestelmiä. Esimerkiksi Posti ja Verkkokauppa.com ovat kertoneet investoivansa logistiikkakeskuksissaan norjalaiseen varastoautomaatioon.
Element Logic toimii jo Norjan ohella Ruotsissa, Tanskassa, Puolassa, Saksassa, Tsekissä ja Benelux-maissa ja Välimeren maissa.
Yhtiö kertoo 1.6. julkistamassaan tiedotteessa tehneensä tämän vuoden alkupuolella AutoStoren asennussopimukset Suomessa Finnish Design Shopin ja DSV Finlandin kanssa. Yhtiöiden tilaamien järjestelmien asennukset on tarkoitus saada valmiiksi tämän vuoden aikana.
Aikoo kasvaa Pohjoismaissa
Element Logicin toimitusjohtajan Eir Bjöklyn mukaan Suomen yhtiön perustamisella yhtiö vahvistaa asemiaan ja kasvutavoitteitaan Pohjoismaissa. Suomessa on hänen mukaansa useita yhtiöitä, jotka ovat kiinnostuneet yhtiön palveluista varastojensa tehokkuuden parantamiseksi.
Element Logic – 35 vuotta vanha yhtiö – ylti viime vuonna 100 miljoonan euron liikevaihtoon. Yhtiö asensi yli 100 AutoStore-järjestelmää viime vuoden aikana eli enemmän kuin mikään muu eurooppalainen yhtiö.
Suomen yhtiön myyntijohtajaksi on nimitetty Antti Lumme. Hänellä on 10 vuoden kokemus kainsainvälisistä ja kotimaisista yhtiöistä
”Suomessa sellaiset alat kuin logistiikka, digikauppa, valmistava teollisuus ja vähittäiskauppa ovat potentiaalisia asiakkaita”, Lumme sanoo tiedotteessa.
AVAINSANAT
Element Logic