Päämainos
Alfarocin Tuusulan logistiikkakeskus valmistuu lokakuussa
Sisälogistiikka 06.08. 10:55

Alfarocin Tuusulan logistiikkakeskus valmistuu lokakuussa

Tuusulan investoinnissa on kyse yhdestä tämän vuoden suurimmista logistiikkakeskuksista.

06.08.2024
Teksti Esko Lukkari kuvat Alfaroc

Suomen suurimpiin sisälogistiikan ja varastoinnin ulkoistamispalveluyrityksiin kuuluva Alfaroc Logistics avaa 38 000 neliön logistiikkakeskuksensa ensi lokakuussa Tuusulassa. Tonttikaupat Tuusulan kanssa yhtiö teki jo viime vuoden maaliskuussa

Yhtiöllä on logistiikkakeskus Lahdessa ja toimintaa Järvenpäässä, Vantaalla ja Raumalla. Lahden logistiikkakeskus alkaa olla täynnä. Lisätilan tarvetta ovat vauhdittaneet varastoinnin ulkoistamisen suosio ja tiukentuneet ympäristövaatimukset.

Yhtiö kertoo asiasta verkkosivullaan.

”Olemme jo pitkään etsineet mahdollisuutta laajentua pääkaupunkiseudulle. Tuusulasta löytyi viimein sopivan kokoinen tontti erinomaisten kulkuyhteyksien päästä”, sanoo verkkojutussa Alfaroc Logisticsin toimitusjohtaja Tiia Bister.

”Meidän asiakkaamme ovat teollisuuden ja kaupan alan yrityksiä, maahantuojia sekä verkkokauppoja, joihin kohdistuu suuria ympäristö- ja kustannustehokkuusvaatimuksia. Siksi kysyntä myös ympäristöystävällisille logistiikka- ja varastointipalveluille on kasvanut voimakkaasti”, Bister sanoo.

Varasto halutaan nyt läheltä

Tuusulan uusi kokonaisuus on suunniteltu vastaamaan nykyaikaisiin ympäristövaatimuksiin muun muassa rakennusmateriaalien, lämmitystapojen ja energiatehokkuuden osalta. Rakennuksen katolle asennetaan aurinkopaneelit ja se lämpenee maalämmöllä. Kohteelle haetaan BREEAM- ympäristösertifikaattia parhaasta Excellent-luokasta.

Uusi kiinteistö sijaitsee Tuusulan Rykmentinpuistossa kuuden minuutin päässä valtatie 75:sesta ja 13 minuutin ajomatkan päässä Helsinki-Vantaan lentoasemalta.

”Ennen koronaa varaston arvo haluttiin pitää pienenä, sillä tavaran nopeaan saatavuuteen saattoi luottaa. Kun toimitukset kaukaa eivät enää toimineetkaan ja monet alat kärsivät komponentti- ja materiaalipulasta, varastointi lähempänä tuotantoa ja loppuasiakasta koetaankin tietyillä aloilla taas arvoksi”, Bister sanoo.

Tuusulalle iso potti

Tuusulalle historiallisen suuren tonttikaupan arvo oli 5 749 500 euroa. Valmistuttuaan logistiikkakeskus myös työllistää 100–150 henkilöä, mikä tekee yrityksestä yhden suurimmista logistiikka-alan työnantajista Tuusulassa.

Kiinteistön rakennuttaa Logicenters, joka on Pohjoismaiden suurin logistiikkakiinteistöjen tarjoaja.

Meille on tärkeää, että rakennuttamamme kiinteistöt vastaavat niin asiakkaan tarpeita kuin korkeitakin ympäristövaatimuksia. On ilo olla mahdollistamassa kunnianhimoista yritystoimintaa yhdessä Alfaroc Logisticsin ja Tuusulan kunnan kanssa, kertoo Logicentersin kaupallinen johtaja Jarkko Äikää.

Kiinteistön suunnittelusta ja KVR-urakoinnista vastaa Superion Oy.

Vuonna 2007 perustettu Alfaroc Logistics on Suomen suurimpia sisälogistiikan ja varastoinnin ulkoistamispalveluyrityksiä. Sen kotipaikka on Lahti. Alfaroc palvelee teollisuuden ja kaupan alan yrityksiä, maahantuojia sekä verkkokauppoja.. Konserni työllistää yli 300 työntekijää ja sen liikevaihto oli viime vuonna 5,6 miljoonaa euroa.

JAA