Päämainos
Tampere-Pirkkala haluaa miljoonan matkustajan kentäksi
Kuljetukset 27.11. 14:45

Tampere-Pirkkala haluaa miljoonan matkustajan kentäksi

Destian selvityksen mukaan lentoasemalla olisi potentiaalia nousta Suomen kakkoskentäksi.

27.11.2024
Teksti Esko Lukkari kuvat Finavia

Destian tekemän laajan selvityksen mukaan Tampere-Pirkkalan lentoasemalla olisi kasvupotentiaalia Pirkanmaalla ja lähimaakunnissa jopa noin miljoonaan lentomatkustajaan saakka.

Destian raportissa tarkastellaan lentoaseman matkustajapotentiaalia ja keinoja sen saavutettavuuden parantamiseksi. Lyhyen aikavälin tavoitteena on kaksinkertaistaa lentoaseman vuosittainen matkustajamäärä 400 000:een.

Business Tampere tiedotti selvityksestä 21.11.

Sisä-Suomen kotikenttä Eurooppaan

Kansainväliset lentoyhteydet ovat elinehto suomalaisyritysten kasvulle ja maakuntien elinvoimalle sekä omien liikematkojemme että ulkomaisten vierailujen näkökulmasta. Tilastojen mukaan vuonna 2022 Suomesta tehtiin ulkomaantyömatkoja keskimäärin noin 0,85 kappaletta per työntekijä.

Destian selvityksessä todetaan, että Tampere-Pirkkalan lentoaseman lentoyhteyksien kehittäminen parantaisi merkittävästi saavutettavuutta Pirkanmaalla sekä erityisesti Keski-Suomessa, Etelä-Pohjanmaalla, Satakunnassa ja Kanta-Hämeessä. Lentoyhteyksien kehittymisen edellytyksenä ovat toimivat matkaketjut ja sujuvat maaliikenneyhteydet lentoasemalle.

Nykyisin valtaosa maakuntien lentomatkustajista lentää Helsinki-Vantaalta, vaikka matka-aika Tampere-Pirkkalan kautta Eurooppaan olisi parhaimmillaan useita tunteja lyhyempi. Tämän mahdollistavat lentoaseman keskeinen sijainti, nopeat auto-, bussi- ja junayhteydet eri maakunnista sekä aseman lyhyt läpimenoaika eli koneeseen pääsy maksimissaan 45 minuutissa.

airBalticin kotikenttä

Tampere-Pirkkalan tärkeänä kumppanina toimii airBaltic, jolle Tampere-Pirkkala on ensimmäinen Baltian ulkopuolinen kotikenttä. Yhtiön tavoitteena on lisätä toimintaansa tällä neljännellä kotikentällään, jolta se tarjoaa suoria lentoja Euroopan kohteisiin ja Riian kautta vaihtoyhteydet yli 70 kohteeseen.

Selvityksessä korostetaan kasvun edellytyksenä maanpäällisten matkaketjujen kehittämistä, jolla parannetaan entisestään lentoaseman saavutettavuutta henkilöautolla, taksilla, bussilla ja junalla. Tähän sisältyisivät myös nykyisen lentokenttäbussin rinnalle lisättävät uudet nopeat yhteydet Tampereen keskustasta lentoasemalle.

JAA