Päämainos
Tampereen yliopiston keskustakampus.
Hankinta 04.08. 09:18

Tampereen yliopiston keskustakampus.

Tampereen yliopisto julkisti hankintadatansa

Yliopiston vuoden 2022 hankintadata on julkaistu tutkihankintoja.fi-palvelussa ensimmäisenä koulutusorganisaationa Suomessa.

04.08.2023
Teksti Ilmari Tuomivaara kuvat Reetta Oittinen / Tampereen yliopisto

Tampereen yliopisto on julkaissut tutkihankintoja.fi-palvelussa vuoden 2022 ostolaskudatan eli maksettuihin laskuihin perustuvan maksuliikenteen. Palvelussa voi porautua ostotietoon yksittäisen laskun tasolle asti. Palvelusta näkee, keneltä tuotteita ja palveluja on hankittu, ja milloin nämä hankinnat on tehty. Datassa on mukana vain Y-tunnukselliset maksun saajat eli yritykset. Henkilötietoja ei julkaista. Tutkihankintoja.fi-palvelu on voimassa toistaiseksi ja siinä julkaistaan jatkossa edellisen vuoden ostolaskudata loppukeväästä.

Tutkihankintoja.fi-sivun taustalla oleva aineisto julkaistaan myös koneluettavassa muodossa kansallisessa avoimen datan portaalissa osoitteessa avoindata.fi.

"On hienoa, että pääsemme nyt isona hankintayksikkönä ja julkisen rahan käyttäjänä avaamaan hankintojen kokonaisuuden. Tämä tukee tärkeän arvomme eli avoimuuden sekä hyvän hallinnon periaatteiden toteutumista. Olemme iloisia siitä, että hankintadatan julkaisu on otettu positiivisesti vastaan", sanoo tiedotteessa hankinnan erityisasiatuntija Kim Nordling.

Tampereen yliopisto tiedotti aiheesta 2.8. Tutkihankintoja.fi-palvelun toteuttaja on Hansel Oy.

JAA