Petteri Nisosesta Fazerin hankintajohtaja
Petteri Nisonen on nimitetty Fazer-konsernin hankintajohtajaksi ja konsernin laajennetun johtoryhmän jäseneksi. Hankintatoimi on hyvin tärkeä Fazerin elintarvikeliiketoiminnassa.
26.04.2022
Teksti Esko Lukkari kuvat Fazer
Nisonen on toiminut vastaavana hankintajohtajana helmikuusta 2022 lähtien, jolloin hänen edeltäjänsä Bengt Erlandsson luopui tehtävästä.
Fazer tiedotti asiasta 22.4.
Tiedotteen mukaan Nisonen on kokenut hankinnan johtaja ja hänellä on vahvaa näyttöä hankinnan johtamisesta ja kehittämisestä kansainvälisissä yrityksissä. Viimeisten neljän vuoden ajan hän on vastannut raaka-aineiden ja pakkausmateriaalien hankinnasta Fazerilla. Hänellä on ollut merkittävä rooli hankinnan järjestelmällisessä kehittämisessä.
“Hankintajohtajan rooli on Fazerilla hyvin tärkeä, etenkin nykyisessä toimintaympäristössämme, jota leimaa globaalin hankintaketjun, ja erityisesti raaka-aineiden, pakkausmateriaalien, energian ja logistiikan saatavuuteen ja hintojen nousuun, liittyvät haasteet. Hän on kokenut johtaja, jolla on vahva näyttö hankinnan kriittisten toimintojen johtamisesta sekä hankintatoimen transformaatiosta kansainvälisessä ympäristössä”, sanoo tiedotteessa Fazer-konsernin konsernijohtaja Christoph Vitzthum.
AVAINSANAT
Fazer